Helsingin paras strippiklubi

Crystal Show Club

Tuska 2024 – Itku pitkästä ilosta? Ei todellakaan!

Kun Suvilahden 28.-30.6. valtaa maailmanluokan metalli, euforisen tunnelman korvaa todellista tuskaa tuova uutinen keskiyöllä päättyvistä esiintymisistä. Hauskanpidon ei kuitenkaan tarvitse loppua, sillä Helsingin parhaat Tuska-jatkot löytyvät Crystal Show Clubista aina aamuviiteen asti.

Se on totta, että keskiyöllä soivan heavymetallin rikas ääni asettaa järjestäjille sellaiset rajat, että raskaammankin metallin ystävälle voi tulla puolilta öin tippa linssiin. Onneksi lyhyt taksimatka on oiva lääke tähän sydänsurun. Nimittäin osoitteessa Lönnrotinkatu 19 juhlat ovat vasta käynnistymässä.

Kansainväliset tanssijamme ovat vuodesta toiseen onnistuneet viihdyttämään surun murtamia metallifaneja keskiyöstä eteenpäin niin, ettei kenenkään ole tarvinnut lähteä kotiin surullisena. Päinvastoin, tunnelma on pysynyt katossa, ja ne usein hatarat muistot, joita festivaaliviikonlopusta on jäänyt, ovat pysyneet tatuoituina mielessä pitkään.

Lataa siis taksi appia puhelimeen jo valmiiksi ja tallenna katu osoite puhelimen muitsiin jotta juhlat jatkuvat varmasti myös sinun kohdallasi aamu viiteen asti!